INDUSTRIELL-mallisto

Yhdessä hollantilaissuunnittelija Piet Hein Eekin kanssa luotu INDUSTRIELL-mallisto sisältää sarjatuotantona valmistettuja tuotteita, joissa kuitenkin on käsin tehtyä tuntua, jonka voi nähdä ja tuntea.

INDUSTRIELL-mallisto

Täydellisen epätäydellistä

Käsintehtyjen tuotteiden kauneus piilee niiden pienissä epätäydellisyyksissä, oli kyseessä sitten hieman voimakkaampi maalisudin veto tai pieni epätasaisuus reunassa. Puun leikkaaminen käsin, saven muotoilu ja lankojen punominen ovat kuitenkin aikaa vieviä menetelmiä.

Halusimme tuodan käsintehdyn tuntuiset tuotteet monien ihmisten ulottuville. Kehitimmekin yhdessä hollantilaissuunnittelija Piet Hein Eekin kanssa uusia menetelmiä keramiikan, puun ja tekstiilien kanssa työskentelyyn. Näiden menetelmien ansiosta saimme luotua teollisesti tuotettuja tuotteita, joissa kuitenkin on vahvasti käsin tekemisen tuntua.

Näin INDUSTRIELL-mallisto sai alkunsa. Mallisto on täynnä kalusteita ja sisustustarvikkeita, joiden käsintehtyä mukaileva kauneus on kaikkien saatavilla.

Samanlainen, mutta kuitenkin erilainen

INDUSTRIELL-terrakottamaljakoiden valmistuksessa käytetyt muotit muotoiltiin käsintehtyjen prototyyppien pohjalta. Tämän ansiosta jokainen maljakko näyttää uniikilta.

Käsittelemättömän puun kauneutta

Suunnitellessamme INDUSTRIELL-tuolia halusimme hyödyntää puusta mahdollisimman suuren osan ja pitää pienet epätäydellisyydet, kuten oksankohdat, rouheat pinnat ja syykuvioinnit näkyvillä. Tuloksena syntyi tuoli, joka tuo kotiin käsittelemättömän puun orgaanista kauneutta.

Taitavista käsistä sinun kotiisi

INDUSTRIELL-mallistoon sisältyy neljä erimuotoista kattovalaisinta, jotka ovat saaneet innoituksensa klassisista tehdasvalaisimista. Kaikki malliston valaisimet on punottu käsin bambukuidusta perinteisellä vietnamilaisella menetelmällä.